Holokaustin asiantuntija Susanna Kokkonen Juvalle

22.12.2025

Seurakuntien yhteistilaisuudessa aiheina ovat Israel ja antisemitismi.


Suomen parhaimpiin holokaustin asiantuntijoihin lukeutuva filosofian tohtori Susanna Kokkonen vierailee Juvalla ja puhuu Juvan seurakunnan ja helluntaiseurakunnan järjestämässä tilaisuudessa tammikuun alussa 2026. Tilaisuus pidetään helluntaiseurakunnan temppelillä 11.1 kello 14 alkaen.Ensimmäisessä luennossaan Kokkonen käsittelee Israel-aihetta raamatulliselta kannalta. Toisen luennon aiheena on antisemitismi eli juutalaisiin kohdistuva syrjintä ja ennakkoluulot. Tilaisuuden lopussa on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Puhetilaisuuksien välillä on kahvitauko sekä mahdollisuus ostaa Susanna Kokkosen kirjoja käteismaksulla.


Susanna Kokkonen valmistui filosofian tohtoriksi holokaustiopinnoissa Jerusalemin Heprealaisesta yliopistosta vuonna 2004. Vuosina 2008 – 2018 hän toimi Jad Vashem Vainojen Museossa Jerusalemissa sen kristillisen osaston johtajana. Kokkonen toimii nyt erityisasiantuntijanana muun muassa Teksasiin rakennettavalle Holocaust Garden of Hope -hankkeelle. Holokausti on pääasiassa natsi-Saksan vuosina 1941-45 järjestelmällinen joukkotuho, jossa murhattiin noin kuusi miljoonaa juutalaista sekä miljoonia muita ihmisryhmiä.


Kokkonen opettaa holokaustin historiasta, kansanmurhista, antisemitismistä ja vainoista. Hän luennoi kansainvälisesti muun muassa synagogissa, kirkoissa ja oppilaitoksissa sekä virallisissa muistotilaisuuksissa. Kokkonen on kirjoittanut useita aiheeseen liittyviä kirjoja ja hänellä on myös radio-ohjelmia. Hän on Suomen Kristillisdemokraattien 3. varapuheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu.
Tilaisuus järjestetään helluntaiseurakunnassa osoitteessa Niittytie 2. Ensimmäinen luento alkaa kello 14 ja toinen kello 15.30.


Teksti: Janne Tiainen, Juvan lehti 18.12.2025